Talouden moniosaaja, auktorisoitu HT-tilintarkastaja palveluksessasi

Palveleva, yritystoiminnan etu edellä toimiva auktorisoitu HT-tilintarkastaja ja laskentatoimen pro palveluksessasi, minulla on kokemusta yli kymmenen vuoden ajalta talouden konsultoinnista, yrittäjien sparrauksesta sekä tilintarkastuksista laajalla skaalalla.

Viimeiset viisi vuotta toimin ulkoistettuna pääkirjanpitäjänä sekä controllerina kansainvälisessä konsernissa, vastaten alkuun yhtiön ulkoisesta laskennasta, kirjanpidosta ja verotuksesta sekä lopulta myös sisäisestä laskennasta ja taloustiimin johtamisesta.

Olen toiminut suuressa kansainvälisessä konsernissa, BIG4-ympäristössä sekä pienemmän tilintarkastustoimijan palveluksessa, nähden näiden maailmojen parhaat ja pahimmat puolet.  

Pyrin puhumaan suomea talousjargonin sijaan, siten että yrittäjä, tiimi sekä muut avainhenkilöt ymmärtävät mistä puhutaan ja miksi. 

Ota yhteyttä jos kaipaat lakisääteistä tilintarkastusta, tilintarkastajan lausuntoa, tukea yrityksesi talousjohtamiseen, apua verotuskysymyksiin tai yritysjärjestelyihin (olit sitten ostamassa, myymässä tai uudelleenjärjestelemässä liiketoimintaa).

Jääkö sinulle tilintarkastuksesta vain kertomus ja lasku?

Valitse ennemmin palveleva tilintarkastaja!

You may choose to prevent this website from aggregating and analyzing the actions you take here. Doing so will protect your privacy, but will also prevent the owner from learning from your actions and creating a better experience for you and other users.